Astun sisään rujoon tehdasrakennukseen. Käytävä on kostea ja kylmä. Rikkinäinen valoputki vilkkuu. Hissikään ei toimi joten kiipeän portaita kolmanteen kerrokseen. Ovi on huomaamaton, olenko oikeassa paikassa? Avaan oven ja astun eteiseen joka on täynnä ihmisiä. Kaikki istuvat hiljaa, keskittyneenä. Ilma on hapeton ja tunkkainen. Jatkan hieman epäröiden kohti seuraavaa, raollaan olevaa ovea jonka takaa kuulen puhetta. Ovenraosta näen pitkän, hieman kaljuuntuneen miehen Harley Davidson-paita päällään. Mies elehtii ja selittää kiihkeästi jotain. Katse on intensiivinen. Yhtäkkiä mies huomaa minut. Hän keskeyttää lauseensa, avaa oven ja astuu minun eteeni. Minä tiedän jo mitä seuraavaksi tapahtuu. Mies halaa minua. Ei mikään pikahalaus vaan kunnon rutistus. En björnkram.
"Mitä sinulle kuuluu?", mies kysyy.
Halaus on tehnyt tehtävänsä ja vastaan rehellisesti että hyvää kuuluu.
"Näytät upealta", mies jatkaa. Itsestäänselvästi, aidosti.
Kuka tämä mies on? Hän on Richard Holm, elokuvaohjaaja Ruotsista. Från Sverige.
Kaksikielisyyteni myötä olen etuoikeutetusti saanut tehdä elokuvia ja tv-sarjoja sekä Ruotsissa että Suomessa. Usein minulta kysytään miten työtapa eroaa maitten välillä. Monessa mielessä tekeminen on hyvin samanlaista. Vaikka Ruotsissa tehdään paljon enemmän väitän, että tekninen osaaminen on Suomessa samalla tasolla. Kun haluan löytää eron ruotsalaisten eduksi kerron Richardista.
Tapasimme ensimmäisen kerran 2011 Göteborgissa. Kuvattiin Johan Falk-elokuvia ja minä olin puolivahingossa suostunut tekemään roolin venäläisenä roistona. Vahingossa siksi että suostuessani en ymmärtänyt että kaikki minun dialogini olisi venäjäksi, kieli jota en osa sanaakaan. Ymmärrettyäni tämän soitin hädissäni Richardille ja kerroin väärinkäsityksestä. Richard vain nauroi ja sanoi että kyllä minä onnistuisin siinä. Hän siis luotti minuun alusta lähtien ja kommunikoi tämän luottamuksen minulle. Tästä sisuuntuneena tartuin härkää sarvista ja opettelin ulkoa kymmenen sivua dialogia venäjäksi.
Kuvauksia edeltävänä iltana saavuin hotelliin kun puhelimeni soi. Richard kysyi josko haluaisin keskustella roolista. Hänellä oli kymmenen tunnin työpäivä takana ja halusi tulla hotellin baariin tekemään roolianalyysia minun kanssani. Olin häkeltynyt, tällaiseen en ollut törmännyt ennen.
Onnistuin lopulta melko hyvin lähes mahdottomassa tehtävässä ja jotkut tiimiläiset luulivat minua oikeasti venäläiseksi. Tämä ei olisi onnistunut ilman Richardin tukea. Hän investoi aikaa ja luottamusta minuun ja minä palkitsi hänet vahvalla työpanoksella. Näin yksinkertaista se on.
Kuvauspaikalla Richard tekee sen mikä mielestäni on ohjaajan tärkein tehtävä. Hän luo ilmapiirin jossa on helppo olla ja jossa ihmiset uskaltavat olla luovia. Hän huomioi jokaisen ihmisen kuvauspaikalla. Lisäksi hän on itse lapsellisen innostunut omasta työstään ja työtovereistaan. Mutta tärkein kaikesta on tuo halaus. En björnkram.
Toki Suomessakin osataan halata. Jopa miehet keskenään, homoeroottisella latauksella tai ilman. Halaava ihminen tekee itsensä vaarattomaksi. Henkinen halaus toimii samalla tavalla. Toisen näkeminen, tunnistaminen, kehuminen.
Tunti myöhemmin seison rähjäisessä huoneessa ja tuijotan ruumista. Kohtaus on haastava. Tiedän kuitenkin pystyväni siihen. Minun ei tarvitse pohtia riittämättömyyttä tai kyseenalaistaa omaa osaamistani. Richardin ja koko ryhmän luottamuksen myötä voin keskittyä olennaiseen. Positiivisen ilmapiirin ansiosta uskallan sukeltaa myös tuskaan ja suruun. Kohtaus päättyy ohjaajan nauruun:
"Mahtavaa, ai että elokuvanteko on hauskaa!"
Ainakin sillä hetkellä olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.
Kuvaan tällä hetkellä Gåsmamman-nimistä sarjaa Richard Holmin kanssa. Kyseessä on mielenkiintoisen ja erilaisen rikossarjan kolmas tuotantokausi. Ensimmäinen kausi näytetään tällä hetkellä Suomessa Ava:lla nimellä Leijonanaaras.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti